Elävät ja kuolleet

Alussa on kuva. Mustavalkoisessa, ruskeaksi sävyttyneessä kuvassa näkyy huone. Kun sitä alkaa katsoa kauempaa, huomaa taustalla ensin kaksi isohkoa ikkunaa, joista valoa tulvii huoneeseen. Oikealla seinän vierellä on rautasänky, yllättävän ohuista metalliputkista kyhätty. Jo siitä käsittää, ettei huoneen asuja kuulu rikkaiden joukkoon, ei edes porvaristoon. Se ei estä sitä, että huoneesta puuttuisi siisteys. Perusasiat ovat paikallaan. Vasemmalla, ilmeisesti huoneen toisella laidalla seisoo pöytä, jonka päälle on heitetty kangasmytty tai vaatetta. Huoneen perällä, etulalla oikealla taas on puuhella, jonka pesäluukku on auki. Ei ole enää kesä, vaan selvästikin jo syksy, se aika, jolloin ulkovaatteita taas tarvitaan. Niinpä avonainen uuninpesä odottaa, että joku tulisi, laittaisi siihen sanomalehden palasen ja palan tuohta ja pari klapikalikkaa, virittäisi sitten valkean. Kun vesi kiehuisi, huonekin lämpenisi. Ja olisi helpompi nousta. Näin alkaa Hannu Mäkelän uusin teos, romaaninmuotoinen kertomus kahdesta ihmisestä, Matildasta, joka on ammatiltaan kutoja sekä Yrjöstä, sekatyömiehestä. Kyse on aidosta valokuvasta, jolle kirja perustuu. Siinä olevat ihmiset heräävät eloon ja alkavat puhua, kertovat tarinansa. Eletään kieltolain vuotta 1928 Helsingissä, sen työläiskaupunginosassa eli Kalliossa. Maailmansota ja sisällissota ovat menneisyyttä, mutta vielä hyvin lähellä ihmisiä. Kaikella mitä muualla tapahtuu on seurauksensa myös meillä. Ja se koskee eniten niihin ihmisiin, jotka ovat yhteiskunnan alimmilla portailla.Mitä kuvassa on tapahtunut näiden kahden ihmisen välillä? Miten kirjan myötä hitaasti paljastuvaan tilanteeseen on ylipäätään voitu joutua? Mistä ihminen elää ja miksi? Ja miksi hän kuolee? Totuus on aina mielikuvitusta ihmeellisempi, mutta kuvitelmakin voi joskus olla totta. Teoksen tarinalla on yhtymäkohtia myös nykyisyyteen; nousukauden jälkeen tulee aina pysähdys ja lama, joskus jyrkempi kuin kukaan arvaisi odottaa. Ja taas kärsivät ne, jotka siihen vähiten ovat syyllisiä.